Kirjoittaja Aihe: Ihmistä jahtaavat mehiläiset  (Luettu 1337 kertaa)

Eikku

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« : 08.05.18 - klo:23:00 »
Mehiläispesäni on omakotitalomme pihassa. Viime keväänä mehiläiset alkoivat tosissaan jahdata ihmistä 9.5. Kesti joitakin päiviä, kun tajusin, että niiltä oli ruoka kokonaan loppu. Sain porukan valtaosan pelastettua antamalla sokerilientä ja parin päivän sisällä ihmisen jahtaus loppui. Nyt sunnuntaina alkoi taas kamala ihmisen jahtaus. Ruokaa pesässä on reilusti. Olin käynyt pesän läpi lauantai-iltapäivällä. Mies sai piston kämmenselkäänsä ja takaniskaansa heti verannalle mennessään. Se hyökkävien mehien äänikin on aivan eri kimeä, mitä tavallisesti. Olin kauhuissani naapureiden takia. Vein sunnuntai-iltana ruokintakehällisen sokerilientä toivoen, että jospa se rauhoittaisi. Ihan yhtä kauhea oli maanantaipäivä. Heti tulivat kohti, kun ulos meni. Tänään on ollut jo selvästi rauhallisempaa eli verannalla on saanut olla, mutta puutarhatöihin pääsi vasta mehien asetuttua iltalevolleen. Mistä tuollaisessa on kyse? Mitä neuvoksi, jos hyökkäily vielä jatkuu?

Pchelovod

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1231
  • Pohjois-Savo, Leppävirta
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #1 : 09.05.18 - klo:07:55 »
Mitäs rotua mehiläisesi ovat?  Onko pesä ihan siinä oven lähellä, eli mehiläisten ja ihmisten kulkureitit risteävät toistuvasti ja ärsyyntyvät siitä? Siihen auttaa pesän vienti vähän kauemmas.

Ilmeisesti mehiläistesi perimään on tullut agressiivisempaa ja puolustavampaa geeniä. Edessä on emon vaihto.

Jotkut hajut saavat mehiläiset puolustavalle kannalle.  Mulla on mehiläiset parinkymmenen metrin päässä talosta takapihalla.  Eivät lennä etupihan kautta.  Kerran tehtiin niiden kanssa kokeita siitä, voiko mehiläiset saada paremmin pölyttämään mansikkaa.  Kauemmas pellolle, toiselle puolelle taloa ja tietä laitettiin emoferomonia liuotettuna sokeriliemeen.  Mehiläiset menivät siitä sekaisin, eivätkä tienneet tuoksun perusteella pitikö niiden puolustaa sitä emolle tuoksuvaa paikka pellolla vai pesässä.  Ja alkoivat pistelemään ja hyökkäilemään kaikkien tiellä ja pihassa kulkevien kimppuun.  Tilanne korjaantui, kun hajulähde poistettiin.

jger

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 205
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #2 : 09.05.18 - klo:09:21 »
Muurahaisten hyökkäys saa pesän myös sotajalalle..

Minulla on myös pesiä pihalla ja jos yksikin pistää vaimoa, niin joudun vaihtamaan sen kiltimpään.

Joskus voi olla vaikea löytää mikä pesä on vihainen. Pesässä voi olla agressiivisia mehejä vain muutama prosentti.


Suosittelen, että etsit toisen tarhan johon illalla viet pesän ja hegähdystauon jälkeen mietit..

Jos nyt vaihdat emon, niin vihaisia mehejä on pesässä pitkälle kesään. On paljon helpompi tuoda pihaan kiltti pesä, kuin kasvattaa pihaan kiltti pesä..

« Viimeksi muokattu: 09.05.18 - klo:09:22 kirjoittanut jger »
-- Juha

Eikku

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #3 : 09.05.18 - klo:14:12 »
Kauniin keltaisia mehini ovat eli italialaisia, tosin vapaasti ja vllisti pariutunut emo. Ei ole murkkuja ja ruokaa on kolme kokonaista kakullista. Se on selvä juttu, että emo on vaihdettava. Tällä hetkellä pesässä on ainakin yksi farrar-osastollinen jonkin sortin sikiöintiä ja mehiläisiä on jumalattomasti. Lauantaina laitoin kolmannen farrarin. Yritin tänään taas viedä lohturuokana sokeriliuosta ruonkintakehään ja session päätteeksi sain puvun riisuttuani piston keskelle päälakea.

jger

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 205
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #4 : 09.05.18 - klo:14:45 »
Onko ainoa pesä? Jakamalla sen, mehien määrä tippuu, jolloin yleensä pesän suojaetäisyys tippuu. Jakaminen näin aikaisin on riski.

Näköesteen rakentaminen, siten että lentolaudalta ei näe liikkuvia ihmisiä..
« Viimeksi muokattu: 09.05.18 - klo:14:46 kirjoittanut jger »
-- Juha

Eikku

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #5 : 11.05.18 - klo:21:25 »
Kiitos jokaisesta neuvosta. Onneksi ystävällinen pientarhaaja tuli äsken ja vei  koko "roskan" omalle metsätarhalleen. Kuuden vuorokauden piina on nyt ohi. Seitsemäs vuosi mehiläisten kanssa toi tällaisen yllätyksen eli jokainen vuosi ja jokainen pesällä käynti on aina arvoituksellinen ja monesti yllätyksellinen.

jiihoo II

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1201
    • Profiili
Vs: Ihmistä jahtaavat mehiläiset
« Vastaus #6 : 12.05.18 - klo:08:25 »
.
Tuon kätevämmin pulmaa ei voisi hoitaa
« Viimeksi muokattu: 12.05.18 - klo:08:27 kirjoittanut jiihoo II »