Kirjoittaja Aihe: Forssassa varastettiin kuusi mehiläispesää  (Luettu 4095 kertaa)

marikoistinen

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 226
    • Profiili
http://www.mehilaishoitajat.fi/?x118281=1269076


Matti Mattilan mehiläistarhalta varastettiin huhti-toukokuun vaihteessa kuusi pesää. ”Kun ilmoitin varkaudesta poliisille, niin kyllähän siellä ihmeteltiin. Tällaista varkautta ei ollut ainakaan tällä seudulla aiemmin tapahtunut”, Mattila kertoo.

Mattilan varastetut valkoiset styrox-pesät sijaitsivat noin 15 kilometrin päässä Forssan keskustasta Koijärvellä. Parinkymmenen pesän tarha on metsän kätköissä niin, etteivät ohikulkijat sitä havaitse, mutta tarhan tietävien on sinne helppo ajaa autolla.

”Renkaiden jäljet näkyivät, mutta ei niistä tietysti voi sen enempää päätellä. Olin käynyt tarhalla edellisen kerran pari viikkoa aiemmin, joten varkauden tarkkaa ajankohtaakaan ei voi sanoa.”

Mehiläispesien varkauksia ei ole Suomessa ainakaan viime vuosina tullut julki. Hetken mielijohteesta kukaan tuskin vie pesiä mehiläisineen, vaan toiminta vaatii mehiläisiin liittyvää osaamista ja tietämystä.

Mattila ei usko, että varkaat olisivat lähialueelta.
”Mehiläistarhaajat tuntevat täällä hyvin toisensa. Olisi vaikeaa kuvitella, että joku edes viitsisi ottaa riskiä toisen pesien varastamisesta.”

Mattilalla on nyt noin 200 mehiläispesää. ”Jos pesiä olisi vähän, niin tietysti kuuden pesän menetys kirpaisisi vielä enemmän”, Mattila toteaa.

Aiemmin ilkivaltaa ja karhuvahinkoja

Taloudellista menetystä Mattilan kohdalla korvaa vakuutus. Vakuutus on ollut tarpeellinen jo aiemmin, sillä viime kesänä nuoret pojat rikkoivat Mattilan pesiä ilkivaltana.  Lisäksi vuonna 2012 karhu hajotti Mattilalta yli 30 pesää.

Varkaudesta huolimatta Mattila odottaa mehiläiskesää valoisin mielin.
”Pesät ovat selvinneet talvesta hyvin. Pari pesää on kuollut hieman oudommin, joten ne pitää vielä tutkia ja yrittää selvittää, mikä kuoleman on aiheuttanut.”

Mehiläispesävarkaudesta uutisoi mm. Forssan lehti.

Pchelovod

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1231
  • Pohjois-Savo, Leppävirta
    • Profiili
Vs: Forssassa varastettiin kuusi mehiläispesää
« Vastaus #1 : 09.05.14 - klo:15:12 »
Lehtiartikkelissa sanottiin, että vakuutus korvaa varastetut pesät.  Ja ilkivallankin se oli korvannut edellisenä vuonna.
Olisipa kiva, jos joku vertailisi mehiläishoitajille myönnettäviä itse mehiläisiä koskevia vakuutuksia.  Mitä minkinniminen vakuutus lopulta korvaa.
Korvaavatko kaikki vakuutukset varkauden, ilkivallan, tulipalon, karhun, kuljetuksessa olevan hunajan, sadonmenetyksen, eläinten kuoleman jne.?

MikkoN

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 61
  • Nurmijärvi
    • Profiili
Vs: Forssassa varastettiin kuusi mehiläispesää
« Vastaus #2 : 09.05.14 - klo:20:13 »
.

hyvä-hyvä-hyvä!!!          erittäin hyvä ja asiallinen kysymys!

minkä vakuutuksen otan tarhoilleni ja mistä yhtiöstä, onko suosituksia?

nimim: "worried"

.

marikoistinen

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 226
    • Profiili
Vs: Forssassa varastettiin kuusi mehiläispesää
« Vastaus #3 : 12.05.14 - klo:12:51 »
Pistetään aihe ylös, en osaa itse suoralta kädeltä vastata vakuutuksiin liittyviin kysymyksiin. Tosin epäilisin, että tilanne on sama kuin aina vakuutusten kanssa: pienellä präntätyt kannattaa lukea huolella. EIvätkä kaikki vakuutusyhtiöt varmasti suhtaudu samalla tavalla mehiläispesien vakuuttamiseen.
Mutta selvitellään jossain välissä, ja mukava tietysti olisi kuulla tarhaajien kokemuksia ja kommentteja pesien vakuuttamisesta sekä korvausten hakemisesta.

Pchelovod

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1231
  • Pohjois-Savo, Leppävirta
    • Profiili
Vs: Forssassa varastettiin kuusi mehiläispesää
« Vastaus #4 : 24.03.17 - klo:14:06 »
Mehiläishoidon vakuutusten vertailu lienee vieläkin työn alla?  Mulla tarjottiin Kantri vakuutusta, jossa mehiläisyhdyskunnat (täydestä arvostaan) vakuutettaisiin yksilöllisellä eläinvakuutuksella ja edullisin olisi tietenkin suppea korvaustaso, jossa korvattaisiin myrskyn, tulipalon, tai salaman aiheuttama kuolema.  Paremmissa korvaustasoissa olisi esitteen mukaan korvattavana eläinten katoaminen, tapaturman ja jopa sairauden aiheuttama kuolema.  Vakuutusmyyjät vielä miettivät, mitä nuo mehiläisillä tarkoittaisivat ja maksaisivat.